Maanalainen nautakarja tuottavaksi, viljelymaan kasvukunto kohdalleen

Maan hoitaminen ja kunto ovat viime aikoina nousseet yhdeksi tärkeimmistä teemoista maatilojen ympäristönhoidossa. Seurasin etänä verkon kautta Luonnonvarakeskuksen Maan multavuuden hoidon seminaaria Kokemäellä 7.3.2018. Tuomas Mattila sanoi esityksessään: ”Yksi tapa hoitaa maaperän eliöitä on ruokkia niitä. Esimerkiksi 50 t / ha perunasadosta jää kasvitähteitä, juuria ja juurieritteitä maahan 3,5 t sapuskaksi sille kaikelle maanalaiselle nautakarjalle, mitä sieltä maasta löytyy. Nurmiviljelyssä 8 t / ha sadon jälkeen maahan jää sapuskaa maaperäeliöille jopa 11,5 t / ha. Pitkäaikaisessa nurmiviljelyssä multavuus rupeaa nousemaan eli ruokitaan isompaa määrää maaperäeliöitä, jotka jauhavat kasvijätteitä pikkuhiljaa orgaaniseksi aineeksi. 2 t / ha aluskasvisadosta maaperään jää yhtä paljon sapuskaa maaperäeliöille kuin 20 t perunasadosta. Näin maan kasvukuntoa saadaan hoidettua”. Aivan loistava kielikuva: Maanalainen nautakarja, jolle on tarjottava suojaa, jota tulee ruokkia ja hoitaa!image description

Kuivalanta on maaperäeliöstön herkkua. Orgaanisten lannoitteiden käyttö paitsi lannoittaa ja kierrättää ravinteita myös parantaa maan viljavuutta, humuspitoisuutta, vedenpidätyskykyä, mururakennetta ja maaperäeliöstön aktiivisuutta. Kuvitus ympäristökäsikirja-julkaisusta (2013), TEHO Plus-hanke. Kuva Ville Heimala.

Seminaarissa nousi esiin kasvinsuojeluvalmisteiden vaikutus maaperän eliöihin – on tieteellisesti todistettua, että esimerkiksi kasvitautien kemiallinen torjunta hävittää maaperästä sienistöä, ei siis vain taudinaiheuttajia, vaan myös hyödyllisiä rihmastoja ja sieni-itiöitä. Kannattaa käydä tutustumassa seminaarin materiaaleihin verkossa VILMA-hankkeen sivustolla. Tallennetut esitykset voivat herättää paljon ajatuksia. Maaperän asiat ovat tärkeitä asioita keskusteltavaksi ja tutkittavaksi, sillä ovathan maatalouden tärkeimmät resurssit viljelijän osaaminen ja peltomaan kasvukunto.

image description
Kalkitus parantaa maan kasvukuntoa. Kuvitus Maatilan ympäristökäsikirja-julkaisusta (2013), TEHO Plus-hanke. Alkuperäinen kuva: RAVI, Ravinteet satoon – vesistöt kuntoon –hanke. Kuva:Ville Heimala

Viljelytekniikalla, laitteilla ja viljelykierron kasveilla voi vaikuttaa todella paljon maaperän kuntoon – multavuuteen, ravinteiden kiertoon ja tasapainoon, mururakenteeseen, veden läpäisevyyteen tai vedenjohtavuuteen. Maaperän kunto taas vuorostaan vaikuttaa siihen millainen on maan kasvukunto ja odotettavissa olevan sadon määrä. Kun maaekosysteemi toimii hyvin, hajottajat muuntavat hiiliyhdisteitä sopivaan muotoon ajallaan, ravinteet kiertävät tehokkaasti ja esimerkiksi typensitojat ja sienijuuret ovat elinvoimaisia, maan rakenne pysyy hyvänä lierojen ja muiden maaperäeliöiden toimesta, keskinäinen kilpailu elintilasta ja muista elämälle välttämättömistä resursseista pitää haitallisten eliöiden määrän kurissa. Maan kasvukuntoa kuvastavat biologinen, fysikaalinen ja kemiallinen viljavuus, joiden on oltava tasapainossa keskenään. Maan ravinnesuhteet voivat mennä sekaisin, jos kalkitaan tai lannoitetaan maata liikaa. Joskus valmiit seoslannoitteet eivät ole sopivia tai eläinten lantaa ei voi käyttää ympäristörajoitusten takia.image description

Ravinnetaselaskelma kertoo lisättyjen ja poistuneiden ravinteiden välisen eron. Toistuvasti ylijäämäiset ravinnetaseet voivat kertoa liikalannoituksesta tai pellon heikosta kasvukunnosta. Kuvitus Maatilan ympäristökäsikirja-julkaisusta (2013), TEHO Plus-hanke. Kuva:Ville Heimala

Viljelykierto, jossa on mukana isojuuristoisia kasveja, on suhteellisen helppo keino vaikuttaa maan rakenteen kuntoon ja vähentää tiivistymistä sekä tautien ja tuhoojien määrää kasvulohkoilla. Maan rakenteeseen vaikuttavat toki myös esimerkiksi muokkaustapa, ojitus, lannoitteiden laatu, peltotöiden ajoittaminen, käytettävät työkoneet ja ajokertojen määrä.image description

Maa nauttii monipuolisesta viljelykierrosta. Rikkakasvit, kasvitaudit sekä tuholaiset vähenevät. Pohjautuu kuvaan: Maatalouden pikku jättiläinen (1944). Kuvitus Maatilan ympäristökäsikirja-julkaisusta (2013), TEHO Plus-hanke. Kuva:Ville Heimala

Tuomas Mattila lainasi esityksessään Weil & Bradyn tutkimusta vuodelta 2016 maaperäeliöiden kappalemääristä neliömetrillä: Bakteereja ja arkeoneja on noin sata biljoonaa (1014), sädebakteereita biljoona (1012), sieniä 10 miljoonaa (107), alkueläimiä 10 miljardia (1010), sukkulamatoja miljoona (106), punkkeja ja hyppyhäntäisiä molempia kymmenentuhatta, lieroja sata ja muita eläimiä vielä tuhatkunta. Yhteispainoltaan suurin ryhmä ovat mikrobit eli kolme ensiksi lueteltua joukkoa, joiden yhteispaino hehtaarilla voi nousta tuhannesta kilosta ylöspäin aina kahteentoistatuhanteen kiloon.  Lieroja voi hehtaarilla olla sadasta aina neljääntuhanteen kiloon. Muiden ryhmien painot jäävät muutamiin kymmeniin tai satoihin kiloihin ja yhteispainokin enimmillään pariintuhanteen kiloon. Kaikkia näitä kuitenkin tarvitaan, jotta maan kasvukunto pysyy hyvänä, saadaan hyvä sato ja maan multavuus pysyy kunnossa.TEHO_Plus_maakuoppa.jpg

Lieroista on viljelijälle hyötyä. Kuvitus Maatilan ympäristökäsikirja-julkaisusta (2013), TEHO Plus-hanke. Kuva:Ville Heimala

Viime aikoina on alettu ymmärtää paremmin maaperässä tapahtuvia prosesseja ja niiden tärkeys osana peltomaan kokonaisuutta. Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestölläkin on suuri huoli ruokamullan häviämisestä – vesipulan ohella. Kari Tiilikkalan esityksestä selviää, että Kioton pöytäkirjan maankäytön, maankäytön muutosten ja metsien käytön Artiklan 3.4 ja vastaavan EU:n asetuksen (LULUCF) hiilen sidontalaskelmiin olisi otettava mukaan myös maatalous, eikä vain metsien hiili.

Biohiilen lisääminen maahan on monella tavalla järkevää. Useimmiten biohiili kannattaa vielä rikastaa ravinteilla ja mikrobeilla, joita saadaan orgaanisista lannoitteista kuten kompostista. Biohiili sopiikin maahan lisättävän kompostin raaka- tai seosaineeksi ja erityisesti heikkokuntoisilla mailla mikrobien lisäys parantaa maan kasvukuntoa vielä lisää. Tärkeimmät biohiilen lisäyksen myönteiset muutokset maassa ovat: Hiilen sitoutuminen maahan, jolloin se on pois kierrosta ja saattaa samalla jopa lisätä viljelykasvien kasvua. Muokkauskerroksen veden ja ravinteiden pidätyskyvyn paraneminen, jolloin tulee vähemmän huuhtoutumia. Maahengityksen kasvaminen, mikä kuvastaa mikrobien aktiivisuuden yleistä lisääntymistä.

 

Maan kasvukunnon parantamisesta voi lukea lisää esimerkiksi OSMO (Osaamista ja työkaluja resurssitehokkaaseen maan kasvukunnon hoitoon yhteistyöllä) -hankkeen sivuilta, eritoten kohdasta työkalut ja materiaalit.image description

Maan tiivistymisen ongelmia on helpompi ennaltaehkäistä kuin korjata jälkikäteen. Kuvitus Maatilan ympäristökäsikirja-julkaisusta (2013), TEHO Plus-hanke. Alkuperäinen kuva: RAVI, Ravinteet satoon – vesistöt kuntoon –hanke. Kuva:Ville Heimala
Mainokset

Silkkaa roskaako?

Syksyn mittaan Kestävät Kylät -hankkeessa tehtiin kaksi tutkimusretkeä roskien jäljille – Mitä tapahtuu sen jälkeen, kun roskapussi heilahtaa kotoa roskapönttöön? Roskaretkellä Pietarsaareen 10.10.2017 puhuttiin roskaa koko päivä Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivän kunniaksi. Roskarallissa Vaasan ja Mustasaaren suuntaan 12.12.2017 mietimme joulunalusaikaan sopivasti olisivatko aineettomat joululahjat sittenkin ihan parasta. Molempien roskaretkien linja-automatkoilla kuulimme Järviseudun ammatti-instituutin luonto- ja ympäristöalan opiskelijoiden ajattelemaan herättäviä ympäristötietoiskuja. Tämän jutun kuvat on ottanut Järviseudun ammatti-instituutin luonto- ja ympäristöalan ope Heli Hämäläinen.

Aisaparin alueella toimii kolme jäteyhtiötä, jotka koordinoivat yhdyskuntajätteen matkaa kotiroskapöntöistä eteenpäin – Ab Ekorosk Oy Kauhavan ja Evijärven alueelta, Lakeuden Etappi Oy Lapualla ja Millespakka Oy Alajärvellä, Lappajärvellä ja Vimpelissä. Jokaisella yhtiöllä on hieman omanlaisensa keräyssäännöt ja -menetelmät yhdyskuntajätteen eli kotona syntyvien roskien lajittelusta ja jatkokäsittelyyn toimittamisesta.

IMG_5782 (2)
Ab Ekorosk Oy:n yritysneuvoja Marko Berg esitteli yhtiön toimintaa ja Pirilön jätekeskuksen aluetta. Kuva Heli Hämäläinen

Vielä toistaiseksi Ab Ekorosk Oy:n toiminta-alueella jaotellaan jätteet kotona biojätteisiin ja energiajätteisiin. Energiajäte pakataan ns. vaaleisiin pusseihin ja biojäte mustiin pusseihin, mutta ne saa laittaa samaan roskapönttöön. Lajittelulaitoksessa optinen robotti erottelee mustat ja muunväriset pussit toisistaan. Käytännössä siis kaikki muut kuin mustat pussit luokitellaan vaaleiksi.

IMG_5785 (2)
Kotipöntöstä jätteet lähtevät lajitteluun Pirilön jätekeskukseen Pietarsaareen. Kuva Heli Hämäläinen
IMG_5801
Mustia ja muunvärisiä pusseja matkalla lajitteluhihnalle, josta robotti huitaisee ne oikeisiin suuntiin. Kuva Heli Hämäläinen

 

IMG_5814 (2).JPG
Ei-mustiin pusseihin pakatut poltettavat jätteet ohjautuvat Ewapower’in murskaamolle kahmarin kautta. Kuva Heli Hämäläinen
IMG_5820 (2).JPG
Murskattu kierrätyspolttoainesilppu (REF = REcovered Fuel) kuljetetaan Ahlholmens Kraft’ille, jossa sillä tuotetaan sähköä ja kaukolämpöä. Kuva Heli Hämäläinen
IMG_5758 (2).JPG
Ahlholmens Kraft’lla toimitusjohtaja Björn Åkerlund kertoi
kierrätyspolttoaineen käytöstä voimalaitoksess. Kuva Heli Hämäläinen

Biojätteet mustissa pusseissaan jatkavat matkaa mädätyslaitokselle, jossa niistä saadaan biokaasua energiakäyttöön ja kiinteää mädätysjäännöstä kompostoitavaksi maanparannusaineeksi. Pirilön lajittelulaitos alkaa kuitenkin olla elinkiertonsa lopulla, joten lähitulevaisuudessa myös Ekorosk’in asiakkaat alkavat totutella erilliskeräykseen eli samaan pönttöön ei voikaan enää laittaa kaikkia roskia. Energiajätteelle tarvitaan oma pönttö ja biojätteelle joko oma keräysastiansa tai kompostori pihalle.

Jätehierarkian mukaisesti ensisijaisesti vähennetään kulutusta ja tavarahankintoja, toiseksi uudelleenkäytetään sellaisenaan, kolmanneksi tuunataan ja kierrätetään ja vasta viimeiseksi materiaalit poltetaan energiaksi, jos vain mahdollista.

Pietarsaaressa vierailimmekin siis myös Kokkotyösäätiön Retro-kierrätysmyymälässä, jossa yksikönjohtaja Ronny Brännbacka ja kumppanit kertovat, kuinka energiaa säästyy materiaaleja ja tuotteita kierrättäen, lisäksi perehdyimme yhteiskunnallisen yrityksen toimintaperiaatteisiin. Yhteiskunnallisen yrityksen ensisijainen tarkoitus ja tavoite on yhteiskunnallisen hyvän tuottaminen vastuullista liiketoimintaa harjoittamalla. Yhteiskunnallinen yritys käyttää suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen joko kehittämällä omaa toimintaansa tai lahjoittaen eteenpäin toiminta-ajatuksensa mukaiseen kohteeseen. Liiketoiminta on  avointa ja läpinäkyvää. Työntekijät otetaan mukaan osallistumaan ja vaikuttamaan päätöksentekoon. Yhteskunnalliset yritykset työllistävät heikossa työmarkkina-asemassa olevia. Yrityksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja työn vaikutuksia pyritään aina myös mittaamaan. Retrossa mitattavia asioita ovat esim. työllistettävien määrä ja jatkosijoittuminen töihin tai opintoihin sekä tietysti myös kierrätettävien tavaroiden ja materiaalien määrä ja kierrätyksen vaikutukset ympäristöön.

Vaasan suuntaan kotipönttöjen roskat lähtevät sekä Millespakka Oy:n että Lakeuden Etappi Oy:n toiminta-alueilta. Matkapäivänä joulukuussa oli mahdollisimman hankala autoilukeli, joten olikin hyvä että kohteemme Ab Stormossen Oy ja Westenergy Oy Ab sijaitsevat Mustasaaren Koivulahdessa aivan lähekkäin.

IMG_6162 (2)
Neuvontavastaava Ira Kekarainen Oy Stormossen Ab:ltä kertoi jätekeskuksen toiminnasta, hän vei meidät vierailulle myös biojätteiden käsittelylaitokselle. Kuva Heli Hämäläinen
Kompostikenttä
Ulkona kurkkasimme aidan takaa myös valtavalle kompostointikentälle. Kuva Heli Hämäläinen

Poltettavat jätteet kulkevat kotipöntöistä sellaisinaan Westenergy’n polttolaitoksen prosessiin, joten pitää olla tarkkana, mitä roskapönttöön laittaa. Aivan lopuksi saimmekin vierailla näyttelyssä, jossa oli esillä mm. niitä aivan vääriä ”roskia”, joita arinalta on jouduttu onkimaan pois.

IMG_6204
Jätteenpolttolaitoksen arinalta pohjakuonasta eroteltuja metalliesineitä – polkupyöriä, joulukuusenjalkoja, kattiloita, pistinpannuja, pattereita ym. romurautaa. Kuva Heli Hämäläinen
IMG_6176 (2).JPG
Kaikkein hankalinta on kuulemma kaapia irti sulanutta alumiinia (sulamispiste 660 oC) polttokattilan seinämistä ja arinalta. Älä laita tuikkukynttilöiden kuoria, juomatölkkejä, viilipurkin metallikansia tai foliota poltettavien roskien joukkoon, vaan vie ne metallinkeräykseen! Kuva Heli Hämäläinen
IMG_6214 (2).JPG
Pohjakuona on kaikki, mitä jää jäljelle poltettavista roskista. Hyvälaatuisesta pohjakuonasta voi tehdä vaikka puutarhakiviä viherrakennuksen tarpeisiin. Kuva Heli hämäläinen
IMG_6178 (2).JPG
Silkkaa roskaa jää siis tosi vähän jäljelle kotitalouksien roskapönttöön viskatuista jätteistä. Roskat käytetään tarkasti hyväksi, viimeistä energiapihausta ja pohjakuonaa myöten. Kerätään kuitenkin erikseen ja viedään oman alueen ohjeiden mukaan ekopisteelle tai jäteasemalle puhdas paperi, metalli, pakkauslasi, -kartonki ja -muovi sekä vaaralliset jätteet! Kuva Heli Hämäläinen

Luonnossa liikkujan vapaus ja vastuut

Jokamiehenoikeuksien ydin on, että omin voimin liikkuminen ja oleskelu luonnossa on sallittua, mutta siitä ei saa aiheutua vähäistä suurempaa haittaa. Tärkein jokamiehenoikeuksia rajaava tekijä on siis ”vähäisen haitan” periaate – maanomistajalle ei saa aiheutua vähäistä suurempaa haittaa, eikä tietenkään saa vahingoittaa kenenkään omaisuutta, esimerkiksi puita tai rakennelmia. Maanomistajan lupa tai suostumus tarvitaan, kun sijoitetaan kiinteä tai pysyvä rakennelma toisen maalle tai jos järjestetty toiminta vaikuttaa ympäristöön kielteisesti tai ihmisille aiheutuu haittaa. Jokamiehenoikeus on kansallisaarre, josta jokaisen luonnossa liikkujan tulee pitää huolta toimimalla vastuullisesti.

6Virkistyskäyttö2
Jokaisen vapaus kulkea vesistöissä on vahva oikeus.

Jokamiehenoikeudet nojaavat yli 60 lakiin ja asetukseen, joista tärkein on Perustuslaki. Lainsäädäntö antaa ja rajoittaa oikeuksia sekä ohjaa niiden käyttämistä. Suomessa 96 % maa-alasta on käytettävissä jokamiehenoikeudella – rajoituksia oikeuksiin tuo mm. rakentaminen, luonnonsuojelu ja maanpuolustusasiat. Vesialueita käytetään vesilain yleiskäyttöoikeudella ja jokamiehenoikeudella. Jokamiehenoikeus mainitaan vain rikoslaissa ja luonnonsuojelulaissa. Vesilaissa käytetään ilmausta ”jokaisella on oikeus”. Jokamiehenoikeuksien yleiset periaatteet tulevat kuitenkin perustuslaista: liikkumisvapaus, yhdenvertaisuus, laillisuusperiaatteen mukaiset perusoikeudet ja omaisuuden suoja.

IMG_20170204_112259Luonteeltaan yksityinen tapahtuma voidaan pitää jokamiehenoikeudella, jos siitä ei aiheudu vähäistä suurempaa haittaa. Tällainen tapahtuma määritellään Kokoontumislaissa: Ilmoitusta ei tarvitse tehdä, jos osanottajia on vähän, tilaisuuden luonne tai järjestämispaikka ei edellytä erityisiä toimenpiteitä järjestyksen tai turvallisuuden ylläpitämiseksi, sivullisille ja ympäristölle aiheutuvan haitan estämiseksi tai erityisiä liikennejärjestelyjä. Ei ole väliä, mikä toiminnan tarkoitus on tai, onko toiminta vaikkapa maksullista. Esimerkiksi urheiluseurojen tilapäinen toiminta, joka ei aiheuta vähäistä suurempaa haittaa on luonteeltaan yksityistä toimintaa. Jos kyseessä on kokoontumislain mukaan yleisötilaisuus tai toiminnasta aiheutuu haittaa, tarvitaan lain mukainen ilmoitus ja maanomistajan suostumus. Maanomistajan suostumus voi olla vapaamuotoinen sopimus. Viranomaisilmoitus on tehtävä viisi vuorokautta ennen yleisötilaisuuden alkamista.

Eevalta kuvia roskaamisesta (1).jpg
Roskaamiskielto pätee meihin kaikkiin ihan kaikkialla, eikä avotulen teko maastoon kuulu jokamiehenoikeuksiin. Kuva: Eeva Arpala

Toiminnan todelliset vaikutukset ympäristöön ja maankäyttöön ratkaisevat, onko toiminta sallittua jokamiehenoikeudella vai ei. Vaikutukset eivät ole aina samoja, vaan riippuvat esimerkiksi maapohjan laadusta, säästä, toiminnan toistuvuudesta, määrästä ja luonteesta. Toisinaan on tilaisuuksia, joilla ei ole virallista järjestäjää, – esimerkiksi sosiaalisen median kautta leviää tieto tapahtumasta, jonka järjestämisestä kukaan ei ota vastuuta – jos tällöin seurauksena on haittaa tai vahinkoa maanomistajalle, roskaamista tms., jokainen osallistuja on itse vastuussa teoistaan ja mahdollisista vahingoista.

DSC_3305 (2).JPG
Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt! Jätelain mukainen roskaamiskielto koskee omaa ja toisen maata, yksityisiä ja yhteisiä ympäristöjä ihan yhtälailla. Kuva: Eeva Arpala

Jos on epävarmuutta kokoontumislain mukaisen ilmoituksen tekemisestä, poliisilta voi ja kannattaa kysyä neuvoa jo ennakkoon. Jos ei itse osaa arvioida, tuleeko toiminnasta aiheutumaan vähäistä suurempaa haittaa, aiotusta tilaisuudesta ja järjestelyistä on keskusteltava etukäteen maanomistajan kanssa. Tilaisuuden järjestämisen yleiset periaatteet ovat joka tapauksessa aina samat: Rauhanomaisuus, osallistujien ja sivullisten turvallisuus taataan ja kenenkään oikeuksia ei loukata. Lisäksi tilaisuuden järjestäjän on huolehdittava siitä, että ympäristölle ei aiheudu huomattavaa haittaa.

IMG_20170722_152425
Laitumelle ei saa mennä jokamiehenoikeudella

Viranomainen voi estää yleisen kokouksen, jos järjestäjä ei kykene vastaamaan edellä mainituista yleisistä periaatteista. Maanomistaja taas voi estää yleisen kokouksen järjestämisen vain objektiivisella perusteella eli, jos seurauksena on kohtuuton häiriö ympäristölle tai erityiselle maankäytölle.

Ympäristölle aiheutuvan vähäisen ja huomattavan haitan väliin jää tilanne, jossa tilaisuuden järjestäjällä on neuvotteluvaraa maanomistajan ja viranomaisten kanssa esimerkiksi aiheutuvan haitan korvaamisesta tai toiminnan rajoituksista, jos ympäristölle haittaa aiheuttava tilaisuus järjestetään.

 

IMG_20170626_182651 (2).jpg
Luonnonmarjoja, sieniä ja kukkia saa kerätä jokamiehenoikeudella sieltä, missä kulkeminenkin on sallittua. Rauhoitettuja kasveja ei saa ottaa. Sammalta, jäkälää, maa-ainesta, elävää tai kuollutta puuta tai niiden osia ilman ei saa kerätä jokamiehenoikeudella. 

Yleisötilaisuuden pitämisen viranomainen voi kieltää, jos tilaisuus on lainvastainen tai kun määräyksiä rikotaan, järjestys tai turvallisuus järkkyy, terveydelle aiheutuu vaaraa, omaisuudelle aiheutuu vahinkoa tai ilmenee huomattavaa haittaa sivullisille tai ympäristölle.

IMG_20170910_130435 (2).jpg
Virkistysalueilla on erityisiä tulentekopaikkoja, tällöin avotulen teko muualle alueella on kielletty. Tulentekopaikkoja voi käyttää vapaasti, jos olosuhteet eivät aiheuta metsä-, ruohikko- tai muun tulipalon vaaraa, eikä pelastusviranomainen ole kieltänyt avotulen tekoa alueella.

Metsien keruutuotteet

Blogissa on jo julkaistu jutut villivihanneksista, luonnonmarjoista ja sienistä, mutta metsissä on paljon muutakin arvokasta. Ihan kaikki ei kelpaa syötäväksi tai edes mausteeksi, mutta muuta hyötyä kerättävistä luonnontuotteista voi kyllä olla – aineetonta hyvinvointia ja elämyksiä tai metsien keruutuotteita eri tarkoituksiin.

Pihkavoide1 (2)

Pihka

Pihka on eteeristen öljyjen ja hartsien seos havupuissa. Pihkan haihtuva osuus on tärpättiä, kiinteä osuus hartseja. Pihka suojaa puuta kasvintuhoojilta, sieniltä, bakteereilta ja tuholaisilta. Kerättäessä pihkaa valutetaan kesällä alaspäin osoittavan nuolen kaltaisista viilloista kuusen tai männyn rungosta. Pihkominen on tehokkainta hakkuukypsässä kuusikossa, jossa lämpötila kesäpäivinä nousee korkeaksi. Kuusenpihka on ominaisuuksiltaan parempaa kuin männynpihka. Kuusenpihkaa on myös helpompi kerätä, koska siinä on vähemmän tärpättiä, joten se on jo alkujaan jähmeämpää. Pihkaa käytetään voiteena parantamaan hankalia haavoja, paiseita, kynsitulehduksia, palovammoja ja hyönteistenpistoja. Voiteen parantavat ainesosat ovat kumariinihappo, hartsihappo ja lignaanit eli fenoliyhdisteet. Erityisesti lignaanien oletetaan umpeuttavan kroonisia haavaumia. Pihkasalvaa on saanut myydä lääkelaitoksen hyväksymänä haavanhoitoaineena vuodesta 2008. Itse voi tehdä pihkasalvaa pihkasta, kasviöljystä ja mehiläisvahasta vesihauteessa kuumentamalla.

Pettu

Pettu on yleensä männyn jälsi- ja nilakerrosta, joka on irrotettu, kuivattu, paahdettu tai keitetty ja jauhettu ravinnoksi. Myös jalava ja haapa sopivat petun tekemiseen, niiden pihkatonta nilaa ei tarvitse edes paahtaa. Koska pula-aikoina pettua käytettiin leipäjauhojen joukkoon sekoitettuna ravinnonjatkeena, sille jäi aiheetta huono maine. Nykyisin pettua ei juurikaan käytetä, vaikka sen sisältämät flavonoidit saavat aikaan myönteisiä terveysvaikutuksia. Pettuja voi käyttää kaikkiin jauhoja sisältäviin ruokiin siten, että korkeintaan 10 % jauhomäärästä korvataan petulla.

Pettumäntyjen on oltava sileäkuorisia ja oksattomia, vähintään 50-vuotiaita puita. Yhdestä mäntykuutiosta saa noin 4 kg ilmakuivattua pettua. Valmistaminen on työlästä ja vaatii kärsivällisyyttä taidon lisäksi, eikä myynti sellaisenaan ole taloudellisesti kannattavaa. Vanhastaan pettua on käytetty eniten Lapissa ja Kainuussa. Pettuleipää saa edelleen ajoittain tilauksesta muutamilta taitavilta leipureilta ja ainakin yhdestä leipomosta.

  Mäntyterva1 (2).jpg

Terva

Kun puuta, tavallisimmin mäntyä, kuivatislataan kovassa kuumuudessa siitä irtoaa nestemäistä tervaa. Tervassa on noin 10 000 ainesosaa, mm. fenoleja ja monia karsinogeeneja, jotka ovat ihmiselle haitallisia. Eri ainesosia on kuitenkin hyvin pieniä pitoisuuksia, siten terveyshaitat ihmisille jäävät pieniksi. Tervan suojavaikutus pintakäsittelyaineena perustuu sen tekemään tiiviiseen, joustavaa ja vettä läpäisemättömään kalvoon. Tervaa on käytetty puurakenteiden ja köysien suojaamiseen ja ihonhoitoon. Nykyisin tervaa käytetään myös maaleissa, shampoossa ja saippuassa, löylytuoksuna, hyönteiskarkotteena ja mausteena.

Kun tarvitaan suuria määriä tervaa, sitä tislataan tervahaudoissa. Kun taas omaan käyttöön tervaa voi polttaa esim. metallitynnyrissä. Sopivien mäntyjen aisaus eli koloaminen aloitetaan jo neljä – viisi vuotta ennen kuin tervaa aiotaan polttaa. Tervahaudassa puuta hikoilutetaan kuumuudessa kolme – neljä päivää, ennen kuin haudasta aletaan juoksuttaa ensin tervankusta eli puuhappoa ja lopulta tervaa. Isosta haudasta tervaa valuu noin viikon ajan, yhteensä jopa yli 6000 litraa. Tervahauta voidaan tehdä vanhaan malliin jo keväällä valmiiksi. Haudan poltto tehdään kesä-heinäkuun vaihteessa. Tervahaudanpoltto on katoavaa kansanperinnettä, jota pidetään yllä lähinnä näytösluontoisesti. Tynnyritervan polttoon tarvitaan palamaton astia, jossa tervakset kuivatislataan sopivassa kuumuudessa. 200 litran tynnyrillisestä tervaksia voi saada 5-15 litraa tervaa ja sysihiiliä noin 140 litraa.

Grillihiiliä (2).jpg

Puuhiilet, biohiili, tökötti

Hiilto tehdään periaatteessa samalla tavoin kuin tervanpoltto, mutta astia ei ole niin umpinainen. Hiillossa tynnyrillistä tuohettomia koivuhalkoja tai muita lehtipuukalikoita kuumennetaan kuudesta kahdeksaan tuntia. Lopputulemana saadaan grillihiiliä tai sepille pajahiiltä.

Biohiiltä eli hiillettyä biomassaa käytetään kompostin seosaineena tai suoraan maanparannusaineena. Kartion mallisella metallisuppilolla eli hiilettimellä voi hiilettää puuta, heinää, olkea, järviruokoa tms. Lämpötila nousee yli 600 oC, mutta palotilaan pääsee vain niukasti happea, jolloin palava aines ei pala tuhkaksi asti.

Koivuntuohiterva eli tökötti eli purupihka tehdään koivuntuohesta samalla tekniikalla kuin tynnyriterva. Tököttiä on käytetty liiman tavoin esimerkiksi työkaluissa ja veneiden paikkaamisessa.

Tuohi (3).JPGTuohi

Ohuista kerroksista muodostuva tuohi on koivun korkkiutunutta kuollutta solukkoa, joka hylkii vettä ja on erittäin kestävää. Tuohta on käytetty erilaisten kuljetus- ja säilytysastioiden tekoon, verkonpainokivien päällystämiseen, malkakattoihin, kivijalan eristämiseen hirsistä, soittimiin, jalkineisiin, koruihin jne. Tuohen irrottamiseen sopiva aika on parin viikon ajan juhannuksen jälkeen, jolloin tuohi on paksua, vaan ei vielä murtuvaa. Hyvät tuohikoivut ovat tasaisia, valkeita, oksattomia ja halkaisijaltaan noin 20 cm.

Mahlaa.jpgMahla

Lehtipuissa ravinteet kulkevat mahlana juurista lehvästöön. Mahla on 98 % vettä ja 2 % kuiva-aineita. Kuiva-aineista suurin osa on hedelmä- ja rypälesokeria, lisäksi mm. hedelmähappoja, hivenaineita, kalsiumia, kaliumia, magnesiumia, mangaania, fosforia, sinkkiä ja rautaa. Mahlan pH on pääsääntöisesti hapanta tai neutraalia. Tieteellistä näyttöä mahlan hyvistä ominaisuuksista ei ole, mutta sitä on käytetty erilaisiin puutostiloihin ja kevätväsymyksen torjuntaan energiajuomana. MS-taudin ja reuman oireita on hoidettu koivunmahlalla, samoin koivun siitepölyallergiaa. Mahla-aika on vain pari viikkoa, alkaa maanpinnan sulaessa ja päättyy, kun puun lehdet ovat hiirenkorvilla. Suomessa mahlaa saa parhaiten rauduskoivusta tai vaahterasta.  Mahlapuiksi soveltuvat suurehkot, rinnankorkeudelta halkaisijaltaan vähintään 20 cm puut. Puuhun porataan alaviistoon noin 5 cm syvä reikä, johon asennetaan juoksutusletku. Letkun toinen pää ohjataan keräysastiaan. Mahlan keruu tulee tehdä hyvää hygieniaa noudattaen, koska mahla houkuttelee hyönteisiä ja pilaantuu herkästi. Paras tapa mahlan säilömiseen on jäädyttäminen. Mahlaa on opittu keräämään myös puhtaasti suoraan säilytyspussiin, jolloin säilyvyys sellaisenaan on useita viikkoja.

kesäää 051.jpgPaju & päreet / paanut & riu’ut / risut

Suomessa esiintyy luonnostaan noin 20 eri pajulajia, jotka myös risteytyvät keskenään. Pajut ovat nopeakasvuisi ja siksi energiakäyttöön hyödynnettävissä. Pajun kuoressa on salisylaatteja, tulehduskipulääkkeiden (asetyylisalisyylihappo) raaka-ainetta ja tanniineja eli parkkihappoja, joita voi käyttää mm. nahan parkitsemiseen. Notkeat pajut ovat oivaa käsityömateriaalia, niistä voi pujoa koreja, kalusteita ja koriste-esineitä. Pajupillejä voi askarrella elämysmatkailun yhteydessä.Periaatteessa kuoresta voi punoa myös köyttä, mikä ei ole kovin kestävää -Älä syötä pajunköyttä! – Pajun lisäksi koriste-esineitä eli risutöitä voi tehdä muistakin lehtipuista, esim. koivunoksista tai pihlajasta.

Päreet ja paanut tehdään männystä tai haavasta. Niiden kestävyyttä lisätään tervakäsittelyllä. Päreet ovat ohuita, puolen sentin paksuisia pärehöylellä vuoltuja kappaleita. Kun taas paanut ovat jopa parin sentin paksuisia kiilamaisia puulevyjä, jotka on tehty sahaamalla tai veistämällä.

Riukuaitaan – viisto-, piste- tai pistoaita eli aidasaita, juoksuaita, panenta-aita, pinta-aita, suolsoaita, suoltoaita, särentäaita, sorkka-aita – kestävimmät puut saa kuusennäreistä ja notkeimmat vitakset eli sidonta-ainekset isoista kuusenoksista.

Sydänkivi.jpgKoru- ja tarvekivet

Suomen maaperässä on runsaasti erilaisia kauniita kiviaineksia esim. koriste-esineisiin, rakennuslaattoihin jne. Korukäyttöön sopii mikä tahansa kaunis mineraali tai kivi. Käyttökelpoinen korukivi ei ime vettä eli on tiivis rakenteeltaan eikä sitä saa naarmutetuksi teräspiikillä. Märkänä kiven tulisi olla väriltään ja kuvioinniltaan kaunista.

Tuluksiin eli tulentekovälineisiin kuului piikivi. Koska Suomessa ei esiinny piikiveä, meillä käytettiin kvartsia tai kvartsiittia. Karkulla eli tulusraudalla iskettiin kivestä kipinää taulaan, joka on taulakäävän sisustasta tehtyä.

Kovasimet ovat fylliittiä, savikiilleliusketta, joka koostuu kvartsista, maasälvästä ja kiilteestä. Fylliittiä käytetään myös rakennusten verhoiluun ja käytävälaattoina, pinta on pitävä ja säänkestävä.

Taulakääpiä.JPG
Taulakääpiä

Ei-syötävät sienet, käävät, taula

Useat sienet sopivat värjäykseen, sävyt ovat usein kasvivärejä syvempiä ja kirkkaampia. Sienistä saadaan usein myös punaisen, sinisen ja sinipunaisen sävyjä, joita saadaan vain harvoista kasveista. Veriseitikkien väri tarttuu hyvin villaan, pellavaan, puuvillaan, puuhun ja luuhunkin. Muiden sienten väri tarttuu lähinnä vain villaan. Esimerkiksi suuria itiöemiä kasvattavaa samettijalkaa on helppo kerätä ja siitä saadaan hyvin valonkestäviä sinivioletin – oliivinvihreän sävyjä.  Okrakäävästä saadaan tummanviolettia, veriseitikeistä punaisen eri sävyjä, hernekuukusesta syvän ruskeaa väriä.

pökkelökääpä.JPG
Pökkelökääpä

Yleiset kantokääpä, pökkelökääpä ja taulakääpä sopivat rakenteensa takia hyvin myös paperin tekemiseen, pökkelökääpä myös neulatyynyksi. Paperinvalmistuksessa kääpien kuidut hajotetaan tehosekoittimella veteen massaksi, josta nostetaan viiraseulalla ohut tasainen kerros kuivumaan painon alle paperilevyiksi.

Taulakäävästä valmistettu taula kytee kauan, siksi sitä on käytetty tulen tekemiseen ja siirtämiseen. Taulalla tuli sytytettiin, mutta ylläpidettiin arinakäävällä. Taulaa voi polttaa myös hyttyskarkotteena, käävän maltoa on käytetty aikoinaan jopa sairaaloissa verenvuodon tyrehdyttämiseen

Yrttisalva (2).jpgLuonnonyrtit ja rohdot

Luonnonyrttejä voi käyttää esim. kylvyissä, hauteissa ja kosmetiikan raaka-aineena. Rohdoskasveilla on lääkinnällisiä vaikutuksia, siksi niiden kotikäyttöä ei suositella. Eviran luonnonkasvien listassa rohdoskasveja mm. pyöreälehtikihokki, sianpuolukka ja kultapiisku. Lääkeluettelon rohdoskasveja ovat mm.: sianpuolukka, suopursu, kuismat, näsiä, leskenlehti, paatsama, pietaryrtti ja karhunputket. Jos rohdoskasveista valmistetaan lääkinnällisiä tuotteita, valmisteet ovat lääkelain alaisia & myyntiin tarvitaan lääkelaitoksen lupa.

Kasveista voi valmistaa myös karkotteita suojaamaan vaatteita, sisätiloja ja viljelykasveja tuholaisilta. Karkotteisiin sopivat esim. nokkonen, suopursu, kataja, sananjalka ja pujo. Eläinten rohdot ja linimentit eivät ole yhtä tarkasti säädeltyjä kuin ihmisten elintarvikkeet ja kosmetiikka , joten niihin rohdoskasveja voi melko vapaasti kerätä ja kasvattaa.

AJ_Luoma-aho Suomi100 Perinnepäivä (137).JPG
Kuusenkävyillä ja pihlajanlehdillä värjättyjä villalankoja

Luonnonvärjäys kasveilla

Luonnonkuitujen värjäykseen sopivat lähes kaikki värilliset kasvit. Värjäystulos riippuu käytetystä kasvinosasta, veden ominaisuuksista, happamuudesta tai emäksisyydestä, ja tietysti värjättävästä kuidusta, värjäystekniikasta, käytetyistä puretteista ja värjäyslämpötilasta. Väreiksi saadaan useimmiten vihreän, ruskean ja keltaisen sävyjä, harvemmin punertavia sävyjä ja vielä harvemmin sinisiä. Kasvivärien pysyvyys, valonkestävyys kuiduissa vaihtelee suuresti, esimerkiksi mustikan ja muiden marjojen väri haalistuu suhteellisen nopeasti auringonvalossa.

Palleroporonjäkälä.JPG
Palleroporonjäkälä

Jäkälät

Erityisesti palleroporonjäkälää kerätään mm. koristekäyttöön.Suurin osa koristejäkälästä värjätään ja viedään Keski-Eurooppaan. Jäkälää kerätään myös (piha)porojen ruokintaan. Freesatut jäkäläsnaksit ovat nyt olleet suosittuja – periaatteessa kaupallisessa myynnissä turvallista käyttää (ruokasoodalla tai lipeällä) emäskäsiteltyä  isohirvenjäkälää, mutta poronjäkäliäkin käytössä ja resepteissä on vilahdellut.

Isohirvenjäkälä.JPG
Isohirvenjäkälä

Useat jäkälät, esim. haavan keltajäkälä ja eri karveet antavat hyvin väriä luonnonmateriaalien värjäyksessä.

Vanamo.JPGKuntta eli siirtovarvikko

Pihoilla trendinä on juuri nyt kuntta, jota ensimmäisen vuoden kastelun jälkeen ei tarvitse hoitaa. Samalla se parhaimmillaan tuottaa lähimustikat ja –puolukat, mahdollisesti joitain villivihanneksiakin, Kuntta ei kestä suurta kulutusta, joten polut tulee rakentaa erikseen esimerkiksi soralla. Kuntta otetaan (pääte)hakattavasta metsästä, eikä se kestä pitkää säilytystä eli korjuu & siirto tehtävä kohteeseen nopeasti korjuun jälkeen.

Kuntta nostetaan kesällä noin 10 cm paksuna kerroksena mahdollisimman suurina levyinä. Maanomistajan myyntihinta kuntalle on noin 1,- € / m2 ja kuntan ostohinta pihanomistajalle noin < 20,- € / m2 -tai sitten tehdään tarjouskauppaa.

IMG_5724Turve

Suurin osa turpeesta käytetään energian tuottamiseen – noin 20 % kotimaisesta kaukolämmöstä ja 8 % sähköstä tuotetaan turpeella. Maataloudessa turve toimii kuivikkeena, imeytysaineena. Kompostoinnissa käytettävään turpeeseen imeytyy enemmän ravinteita kuin vastaava turvetuotanto vapauttaa ja yksi kuutiometri turvetta sitoo 500–800 litraa nesteitä. Puutarha- ja avomaaviljelyssä 90 % viljelijöiden käyttämistä kasvualustoista Euroopassa on turvepohjaisia. Puutarhataloudessa turpeella on merkittävä asema maanparannusaineena ja lannoitteena, viherrakentamisessa ja maisemanhoidossa: se edistää kompostoitumista, tasoittaa kosteutta, toimii pieneliöiden hiililähteenä, parantaa lopputuotteen maanparannusvaikutusta. Turvetta käytetään myös suodattimena ja öljyntorjunnassa imeytysaineena, koska sillä on suuri veden ja haitta-aineiden pidätyskyky. Hyvinvointituotteena myydään kylpy- ja hoitoturvetta eri muodoissa: mm. turvekylpy, -hauteet, -naamiot, -saunominen ovat mahdollisia. Turvekerrostumien tupasvillan kuidut soveltuvat tekstiilien raaka-aineeksi. Erottelun jälkeen ne sekoitetaan lampaan villaan tai luonnonsilkkiin, jotta saadaan kudontaan sopivaa lankaa.

luonto_hoivaa_laatu_logo_234.pngluonto_voimaa_laatu_logo_233.pngOutdoor_ver_CMYK_

Aineettomia metsätuotteita

Hyvinvointipalveluja metsäympäristössä ovat mm. Green Care hoiva tai Green Care voima, hiljaisuuden retriitit, Metsämieli / Metsäkellintä / Metsäjooga jne. Retkeilypalveluja tuotetaan metsäympäristössä, mm. vaelluksia, pyöräilyä, melontaa, hiihtoa, valokuvausta, lintujen / sienten / kasvien / geologisten kohteiden jne. bongausta. Myös metsästys ja kalastus, marjastus, sienestys, villivihannesten ja muiden metsätuotteiden keruu voidaan muotoilla palveluksi tai elämystuotteeksi.

 

Marjoista makua murkinaan

Syötävistä keruutuotteista tunnemme yleensä parhaiten kerättäviksi kelpaavat marjat. Kaikki marjat ovat oikeastaan hedelmiä. Satoisuutensa ja tunnistettavuutensa puolesta kaupallisesti kerättäviä ovat katajan (kävyt), pihlajan, lillukan, mesimarjan, mustikan, puolukan, vadelman, etelän- ja pohjanvariksenmarjan eli kaarnikan, lakan, juolukan, iso- ja pikkukarpalon, ahomansikan, riekonmarjan ja tyrnin marjat. Suomen luonnossa kasvaa yhteensä viitisenkymmentä marjakasvia, joista yli puolella on syötäviksi kelpaavat marjat. Syötäviä marjoja tuottavista lajeista noin puolet on sellaisia, että marjojen kerääminen ei ole kannattavaa – satoa saadaan satunnaisesti, marjoja on vähän tai ne ovat mitättömän makuisia. Siitä huolimatta on arvioitu, että kerättävissä olevaa marjasatoa kypsyy Suomessa vuosittain noin 500 miljoonaa kiloa, siis noin sata kiloa jokaista suomalaista kohti.

Variksenmarja juolukka mustikka puolukkaMarjasadosta poimitaan joka vuosi talteen vain suunnilleen 10 %, josta yli puolet suoraan kotitalouksien käyttöön. Enimmäkseen poimitaan puolukkaa ja mustikkaa, muita marjoja vähemmän. Marjoja jokainen suomalainen syö vuodessa keskimäärin ainoastaan 8 kg, vaikka metsissä ja soilla niitä olisi siis vähintään sata kiloa jokaista suomalaista kohti. Yritysten ostamista marjoista viidesosa ostetaan suomalaisilta, noin 80 % ulkomaalaisilta poimijoilta.

Mustikkasanko.jpg

Suurin osa yrityksistä ostaa marjat puhdistamattomina. Roskaiset marjat pysyvät ilmavampina ja säilyvät paremmin, mutta ostohinta on hieman alempi. Luomu-status ei ole luonnon keruutuotteiden kohdalla nostanut raaka-aineiden ostohintaa merkittävästi. Hintaeron oletetaan kuitenkin olevan huomattava, kun luomumarjoja lähdetään jalostamaan, brändäämään ja myymään, ei niinkään Suomessa, mutta vientituotteina ulkomaalaisille asiakkaille.

Karpalot.JPGMARSI – tilastoista voi vuosittain seurata poimittujen marjojen määriä, keskimääräisiä hintoja ja muita mielenkiintoisia tietoja. Vuoden 2016 tilastoista poimin tähän muutamia asioita:

  • Marjojen poimintamäärät,  yhteensä 20,25 milj. kg:
    • Mustikkaa 5,5 milj. kg
    • Puolukkaa 11,2 milj. kg
    • Lakkaa <250 000 kg
    • Kaarnikkaa eli variksenmarjaa 165 000 kg
    • Karpaloita 13 000 kg
    • Villivadelmia jonkin verran
    • Syksyllä 2017 ostetaan myös pihlajanmarjoja jonkin verran

Variksenmarjat.JPG

  • Poimijoiden saama hinta & -tulot yhteensä koko maassa 18,4 milj. €:
    • Mustikka 1,17 € / kg > 6,5 milj. €
    • Puolukka 0,88 € / kg > 9,9 milj. €
    • Lakka 7,51 € / kg > 1,9 milj. €

Lakka.jpg

Marjoja myös viedään Suomesta ja tuodaan Suomeen jonkin verran:

  • Mustikan vienti:
    • Tuoreena Ruotsiin 1,3 milj. kg
    • Jäädytettynä yhteensä 3,5 milj. kg
      • Kiinaan 2,4 milj. kg, Japaniin 0,5 milj. kg, Ruotsiin 0,4 milj. kg
  • Mustikan tuonti:
    • Jäädytettynä Ruotsista 2,1 milj. kg, muualta 0,7 milj. kg
  • Puolukan vienti:
    • Tuoreena 1,4 milj. kg, josta melkein kaikki Ruotsiin

Mielenkiintoista, että mustikkaa viedään Ruotsiin yhteensä 1,7 miljoonaa kiloa ja tuodaan jäädytettynä Ruotsista 2,1 miljoonaa kiloa. Tilastoista ei näy, käydäänkö kauppaa maarajan kautta pohjoisessa vai seilaavatko siniset pallerot laivalla meren yli.

Kotipihlaja.jpg

Marjat sisältävät niukasti energiaa, sillä 80-90 % niistä on vettä. Luonnonmarjoista eniten energiaa on tyrnissä ja ruusunmarjoissa. Suhteellisen suuri osuus, yli puolet, marjojen kuiva-aineesta on hiilihydraatteja, proteiineja on paljon vähemmän. Happamina marjat estävät luontaisesti hiivojen, homeiden ja bakteerien kasvua. Tuiki tarpeellisia kuituja marjoissa on jopa enemmän kuin varsinaisissa hedelmissä. Jos marjoissa on rasvoja tai öljyjä, ne ovat elimistölle hyödyllisiä tyydyttymättömiä rasvahappoja. Pihlajanmarjoissa on kaikkein vähiten rasvoja, kun taas tyrnissä on paljon öljyjä. Myös marjojen siemenissä on paljon hyödyllisiä öljyjä. Vitamiineja sekä kivennäis- ja hivenaineita marjoissa on runsaasti. Lisäksi marjojen happamuus edesauttaa etenkin raudan imeytymistä elimistöön. Marjoissa on kaikista ruoka-aineista eniten fenoleita, joilla on paljon myönteisiä vaikutuksia elimistössä. Myös muita antioksidantteja eli hapettumista estäviä aineita marjoissa on paljon.

 

Juolukka

Ja mitä ne loput syötäviä marjoja tuottavat kasvilajit suomalaisessa luonnossa ovatkaan: ruohokanukka, tuomi, oratuomi, lehto- ja sinivatukat, ruotsin- ja suomenpihlajat, ukko- ja karvamansikat, musta- ja punaherukat, tuomipihlajat, happomarjat, orapihlajat ja eri lajiset ruusut, mm. koiran- ja metsäruusut. Kaikki eivät ole alkuperäisiä luonnonkasveja Suomessa, mutta kaikkia voi löytää luonnosta villiintyneinä, samoin kuin muitakin puutarhojen marjapensaita ja hedelmäpuita. Sianpuolukan ja taikinanmarjan marjoja ei yleensä poimita, koska ne ovat mitättömiä maultaan ja rakenteeltaan epämiellyttäviä.

Myrkyllisiä marjat ovat kielolla, terttuseljalla, marjakuusella, näsiällä, oravanmarjalla, sudenmarjalla, suovehkalla, koiranheidellä, kallio- ja lehtokieloilla, köynnös-, lehto-, ruso- ja sinikuusamilla, musta- ja punakoisoilla, musta- ja punakonnanmarjoilla, korpi- ja orapaatsamilla sekä tuhkapensailla.

Marjastus on erinomainen tapa ulkoilla ja pitää mieli virkeänä. Marjastus sopii kaikenikäisille. En ikinä unohda, kuinka sukulaispoikani Lari lähti äitinsä, isänsä ja minun mukanani poimimaan vadelmia ensimäistä kertaa noin kolmen vanhana: Hän toi keräysastiaan kokonaisen kourallisen marjoja ja oli siitä kiitosten jälkeen suunnattoman ylpeä. Kätöseen mahtui ehkä kaksi tai kolme marjaa, mutta pienen miehen onnistumisen ilon jakaminen on ihan paras marjastuskokemukseni koskaan. Marjoista kirjoittaessani muistuvat mieleeni myös vitsit, joita lapsuudessani kilvan keksittiin:”Mikä on punainen ja kulkee ylös-alas? -Puolukka hississä. Mikä on sininen ja voi pahoin? -Merisairas mustikka ruotsinlaivalla. Keksikää tai muistelkaa lisää vitsejä aivojumppana aamiaispöydässä samalla kun syötte erinomaisia kotimaisia marjoja smoothiena, puuron päällä tai muuten vain sellaisinaan!

PS. Lisää marjatietoa esim. kirjoissa:  Sinikka Piipon ”Suomalaiset marjat”, Hendrik Relven ”Luonnonmarjat” ja vähän juhlavampia marjareseptejäkin Anneli Pulsan & Henry Väreen ”Suomen marjat luonnossa ja ruokapöydässä” tai Kirsti Eskelisen kirjassa ”Ihanat marjat”.

Sienisyksyä

Sienten ja muiden keruutuotteiden talteenotossa piilee paljon taloudellisia mahdollisuuksia. Uusien bioteknologiaa hyödyntävien analyysimenetelmien myötä metsien tuotteiden on huomattu olevan oikea aarreaitta. Sienilajeja Suomessa arvellaan olevan yhteensä noin viisi tuhatta, joista läheskään kaikkia ei ole tutkittu tarkasti. Ruokasieniksi sopivat itiöemälliset sienet tunnetaan kuitenkin jo melko hyvin, samoin vaarallisimmat myrkytyksiä aiheuttavat sienet ja esimerkiksi kasvintuhoojina esiintyvät lajit.

Syksyn mittaan olen pitänyt eri yhteistyötahojen kanssa useita maastoiltoja, joissa metsäkierroksilla on perehdytty löydettyihin sienilajeihin. Tavoitteeni on ollut antaa vinkkejä sienten löytämiseen, opastaa tutustumaan sieniin kaikkia aisteja käyttäen,  rohkaista kokeilemaan uusia sienilajeja omassa ruokapöydässä, ja saada miettimään, josko sienten poiminta voisi olla myös taloudellisesti kannattavaa toimintaa.

Kurttusieni.jpg
Kurttusieni, kookkaiden vanhojen mäntyjen seuralainen, syötävä

Muutamia asioita on hyvä pitää mielessään, kun lähtee sienestämään:

  • Jokamiehenoikeus sallii sienten poimimisen, mutta muista myös jokamiehen velvollisuudet eli koskaan ei saa toiminnallaan aiheuttaa haittaa maanomistajalle.
  • Metsäsienten poimintatulot ovat verovapaita. Sienten jatkokäsittely / jalostus tuotteiksi johtaa verovelvollisuuteen.
  • Laatu on ratkaisevaa – sienten on pysyttävä ehjinä, tunnistettavina, hyväkuntoisina. Poimintapaikan on oltava puhdas – nyrkkisääntönä ~25 m hiekkatiestä, ~50 m vilkkaasti liikennöidystä tiestä voi kerätä sieniä.
  • Lajintuntemus ja oikea sienten käsittely on osattava.
  • Poimintavälineet: ohut veitsi, puhdistusharja ja kori, ei muovikassia – pussia, eikä sankoakaan, sienet vaativat ilmavan säilytyksen säilyäkseen hyvinä.
  • metsätyypit ja puulajit kertovat sienestäjälle, mitä lajeja metsästä saattaa löytää.

Sienten rakenne on monimuotoinen ja omanlaisensa

Hernekuukunen
Hernekuukunen, huomaamaton hiekkakankaiden kupusieni, värjäyssieni

Hyvä sienikirja on sienestäjän aarre. Kirjaa lukiessaan huomaa pian, että on osattava lukea ja puhua sienestäjän kieltä. Esimerkiksi seuraavat termit esiintyvät sienten kuvauksissa ja tuntomerkeissä:

  • kotelosienet; mm. korvasieni, huhtasieni
  • kantasienet; mm. kääväkkäät, helttasienet / tatit ja kupusienet
  • itiöemä, tuppi, suojuksen jätteet, malto, itiöt; väri, muoto, tuoksu / haju, maitiaisneste, maku
  • lakki; kupera, laakea, suppilomainen, kellomainen, nipukallinen, tasainen
  • heltat / pillit / piikit; irto-, tasa-, kolotyviset tai johteiset; itiöiden väri
  • rengas; ylhäällä, alhaalla; kaksinkertainen; irtonainen; sormusmainen, vekkihamemainen, itiöpölyn värjäämä
  • jalka; tasapaksu, alaspäin kapeneva, nuijamainen; juurehtiva; nukkatupsuja
Samettijalat.jpg
Samettijalka, nimen mukaisesti jalan pinta on kuin hienoa samettia, värjäyssieni, ei syötävä

Lyhyt kuvaus muutamista melko helposti tunnistettavista syötävistä sienilajeista:

Herkkutatit, useita lajeja

herkkutatti
Männynherkkutatti, vaalea verkkokuvio pulleassa jalassa näkyy selvästi
  • valkoinen verkkokuvio jalan ylä- ja alaosassa, nuorena jalka pullea
  • pillistö valkea, kellastuu, vihertyy iän mukaan
  • isäntäpuina kuusi, mänty, tammi
  • näköislaji: sappitatti, jolla jalan alaosassa tumma verkkokuvio ja pillistö punertuva, ei syötävä

Punikkitatit, useita lajeja

Punikkitatti.jpg
Koivunpunikkitatti näyttää joskus appelsiinilta varvikossa
  • lakin pintakelmu repsottaa, ylettyy pillistön puolelle
  • malto tummuu halkaistussa sienessä
  • kypsennettävä vähintään 20 min.
  • isäntäpuita mm. koivu, haapa, mänty
  • näköislajeja: lehmäntatit, joissa ei ole oransseja / punaisia sävyjä, pintakelmu ei repsota pillistön puolelle, malto pehmeää ja pysyy valkoisena tai vaaleana

Kangastatti

Kangastatti.jpg
Pikkuinen kangastatti
  • kasvaa yksin / pieninä ryhminä
  • väri keltainen
  • kova malto, sinivihertyy kosketus- / halkaisupinnoista
  • pillien suut pienet
  • näköislajeja: nummitatti, kasvaa rykelmissä, kosteana lakki limainen, vaalean nahanruskea, pienempi, pillit kulmikkaat ja isosuiset; ruskotatti & samettitatit tasaväriset lakit ja väljäsuiset pillit

Voitatti

  • Lakki tummanruskea, limainen
  • jalassa nahkamainen rengas < pienillä sienillä pillit piilossa suojuksen alla
  • männyn seuralainen
  • näköislajeja: lehtikuusentatti oranssinkeltainen; turjantatti myös lehtikuusen alla; jyvästatti punaruskea, pillistö pisaroi, jalka renkaaton, yläosassa tummia ”jyväksiä”, kalkkialueiden sieni

Osa rouskuista on mietoja, eivätkä vaadi esikäsittelyä ennen ruuaksi valmistamista. Kitkerien, pippuristen rouskujen makua laimennetaan keittämällä sieniä 5-15 min. Kaikkein kitkerimmät lajit jätetään metsään, vaikka ne eivät myrkyllisiä olekaan.

Haaparouskut

  • lakki limainen, vaaleanruskea-harmaansinivioletti
  • jalka yleensä ontto, sukkulamainen, vaalea
  • maitiaisneste valkeaa, kuivuessaan vihertyvää
  • kuusen seurassa metsässä
  • näköislajeja: nurmirousku lakki kuiva ja vyöhykkeinen, tyveen kapeneva lyhyt jalka täyteinen, kulttuuripaikoilla kasvava; harmaarousku pieni hento, maitiaisneste harmaantuu, jalan yläosassa vaalea hela; korpirousku maitiaisneste violettia, jalka lakin värinen; lakritsirousku mattapintainen, jalka lakin värinen, maitiaisneste kirkasta, lakritsintuoksuinen, voi kasvaa hyvin suureksi, ei syötävä

Karvarousku

  • suppilomainen lakki vyöhykkeinen, ruskeanpunertava, reuna pitkäkarvainen
  • jalka punertavanruskea
  • koivujen seurassa
  • näköislajeja: valkokarvarousku hento, jalka pitkä & käyrä, lakin reuna hienonukkainen, lakki valkoinen – kellertävä, kosteilla paikoilla; villakarvarousku valkoinen – punertavaa lakissa, pieni, lakin reuna pitkäkarvainen, jalka lyhyt, koivujen alla kuivilla paikoilla; keltarousku kokonaan keltainen, maitiaisneste violettia; leppärouskut vyöhykkeellisiä, oranssinpunertavia, männyn ja kuusen seuralaisia, karvattomia, maitiaisneste oranssia

Kangasrousku

Kangasrousku (2)
Kangasrousku syysauringossa
  • lakki ja jalka piparkakun ruskeat, malto vaaleaa
  • männyn ja koivun seuralainen isoina ryhminä
  • näköislajeja: sikurirousku pieni, lakki maksanruskea, jalka tumma ja tyvestä violetinsävyinen, maitiaisneste runsasta ja juoksee myös lakin päältä, tuoksuu currylta / sikurilta; pikkurousku pieni, vaalean nahanruskea, heltat ruskehtavat, maitiaisneste vetisen valkeaa ja kuivuessa kellertävää, kosteissa koivikoissa ja lehtimetsissä; lakritsirousku mattapintainen, jalka lakin värinen, maitiaisneste kirkasta, lakritsintuoksuinen, voi kasvaa hyvin suureksi, ei syötävä; kangaspalsamirousku tumman harmaanruskea, mattapintainen, vyöhykkeinen, jalka lyhyt, tuoksuu kookokselta

Sikurirousku

  • pienehkö
  • lämpimän tummanruskea, violetinsävyinen erityisesti jalka
  • malto ruskeaa ja ohut, maitiaisneste runsasta ja säilyy valkeana
  • voimakkaan mausteinen curryn / sikurin tuoksu, erityisesti kuivattuna
  • näköislajeja: pikkurousku pieni, vaalean nahanruskea, heltat ruskehtavat, maitiaisneste vetisen valkeaa ja kuivuessa kellertävää, kosteissa koivikoissa ja lehtimetsissä; kangasrousku piparkakun ruskea, malto paksu ja vaaleaa; maksarousku hyvin tumma lakki, jalka ruskea, mutta yläosastaan vaalea

Leppärouskut

  • oranssinruskeita / -vihertäviä tai -sinertäviä, heltat ja jalka ruskeat / oranssinpunertavat
  • maitiaisneste oranssia, muuttuu vihertäväksi
  • jalka ontto
  • männyn / kuusen seurassa
  • näköislaji: karvarousku vyöhykkeinen, vaaleanpunertava, karvainen lakki, maitiaisneste valkeaa

Haperoista miedonmakuiset ovat syötäviä, kitkerät eivät kelpaa ruuaksi. Haperoissa ei kuitenkaan ole myrkyllisiä lajeja. Haperolajeja on niin paljon, että tavalliselle sienestäjälle makutesti on paras tapa tarkistaa syötävyys. Haperoiden lajintunnistusta voi ryhtyä kokeilemaan kokemuksen karttuessa. Maistaminen tapahtuu ottamalla pieni murunen lakin reunasta kielen kärjelle hetkeksi ja sylkemällä se sitten pois. Hapero on ensin tunnistettava haperoksi, eikä palasta koskaan nielaista metsässä. Joskus kitkeryys tuntuu suussa vasta hetken päästä.

Isohapero

Isohapero
Iäkäs haalistunut isohapero. Sade ja aurinko haalistavat haperoiden pintakelmun väriä.
  • isokokoinen, omenanpunainen, heltan terää pitkin kulkeva pintakelmu (punaiset terät lakin reunoilla)
  • jalka tukeva ja sukkulamainen, joskus punahäiveinen
  • maku mieto, malto valkoista
  • männyn seuralainen kuivissa kangasmetsissä, rämesoiden reunoilla
  • näköislajeja: useat punaiset haperolajit, esim. tulipunahapero ei punahäivettä heltoissa, tuoksuu kookokselle, kirkkaanpunainen lakki, punajalkahapero kirkkaanpunainen lakki, jalka suurimmaksi osaksi punainen, hehkuhapero, koivunlehtohapero keltapohjainen, jalka käyrä & tasapaksu, useat kirpeitä tai polttavia maultaan, pieniä, mallon väri muuttuu, kasvupaikka eri; kangashapero voi muistuttaa haalistunutta isohaperoa, harmaantuu, jalka tasapaksu

Kangashapero

  • Lakki ruskeanpunainen, okranvärinen
  • tasapaksu jalka & malto harmaantuvia
  • näköislajeja: isohapero ei harmaannu, jalka sukkulamainen, mahdollisesti punahäiveinen; viinihaperot harmaantuva jalka, lakki viininpunainen keskeltä lähes musta tai kellertävä; keltahapero kirkkaankeltainen; munahapero ei harmaannu; aprikoosihapero ei harmaannu

Viinihaperot

  • lakki viininpunainen, keskeltä lähes musta, lehtoviinihaperolla lakin reuna uurteinen, kellertävä keskusta, nuorilla lakin reuna valko- / harmaahärmäinen
  • tasapaksu jalka harmaantuu, lakin leveyttä lyhyempi, lehtoviinihaperolla lakin leveyttä pitempi
  • viinihaperon haju ja maku hedelmäinen, makea; lehtoviinihaperon maku heltoista vehnänjyvämäinen
  • näköislajeja: useat punertavat haperot, esim. sillihaperot malto ruskettuu, tuoksuu silliltä, jalassa usein punaista latvassa, lakki himmeä; isonuhruhapero ei härmeisyyttä lakissa, jalka paksunee tyveä kohti, harmaantuu hitaasti 

Keltahapero 

  • lakki leinikinkeltainen, heltat kellertävät
  • jalka valkoinen, harmaantuu
  • koivikoissa
  • näköislajeja: munahapero pieni ja hento, heltat oranssinkeltaiset, ei harmaannu, lakki lämpimän keltainen, haju kananmunankeltuaista muistuttava; aprikoosihapero pieni ja hento, heltat tummankeltaiset, ei harmaannu, lakki lämminsävyinen keltainen jossa punertavia laikkuja; sinappihapero polttava maku, harmaantuu, lakki ruskeankeltainen; kangashapero kasvaa kuivemmilla kankailla

Palterohapero

  • lakki lihanpunainen, himmeä, pintakelmu numeroa liian pieni > valkea palle lakin reunassa
  • jalka kova, valkoinen, tyveen päin suippeneva
  • kasvaa kulttuuripaikoilla
  • ei varsinaisia näköislajeja, jotka yhtä kovia, himmeälakkisia, ja joilla olisi palle lakin reunassa

Keltavahvero, kantarelli

Kantarellit.jpg
Keltavahveroita löytyy usein koivikosta, mutta myös kuivilta kallioilta sammalikosta
  • lakki tasainen, suppilomainen – torvimainen, reuna poimuinen sisään kiertynyt, keltainen, paksumaltoinen
  • ei helttoja vaan helttamaiset poimut, paksut, haarovat, johteiset, keltaiset, poikittaisharjanteita poimujen välillä
  • jalka lyhyehkö, tyveen päin kapeneva, täyteinen, kova, keltainen
  • näköislajeja: valevahvero lakki kellanoranssi, ohutmaltoinen, heltat tiheässä oranssit haaroittuvat, jalka oranssi, lahopuulla tai metsämaalla, sitkeä; niittyvahakas lakki aluksi aprikoosin – vaalean nahanruskean värinen haalistuva, vanhanakin laakeankupera, aidot vahamaiset vaaleat heltat, kasvaa niityillä ja hakamailla, ei syötävä; kalvasvahvero keltavahveron lähilaji

Yhteenveto sienestämistä aloittelevalle sienestäjäystäväni Satu Lukkasen listaa mukaellen:

  • Aloita sienestys muutamalla ruokasienellä
  • Hakeudu sienistä tietävien seuraan, esim. järjestetyille sieniretkille
  • Osta kotimainen uudehko sienikirja, kymmenen vuotta vanha kirja on jo historiaa ja saattaa sisältää virheitä – tieto tarkentuu ja lisääntyy koko ajan
  • Opettele sienten perustuntomerkit
  • Kiinnitä huomiota siihen, millaisessa maastossa sienet kasvavat

Myrkkysienet, merkittävimmät tappavat ja myrkytyksiä aiheuttaneet lajit: 

  • Valkokärpässieni – tappava

    Valkokärpässieni.jpg
    Tappavan myrkyllinen valkokärpässieni
  • Kavalakärpässieni – tappava
  • Punakärpässieni – hermomyrkkyjä
  • Ruskokärpässieni – hermomyrkkyjä
  • Pantterikärpässieni – hermomyrkkyjä 
  • Kangaskärpässieni – ruuansulatuskanavan oireita
  • Keltakärpässieni – lievästi myrkyllinen
  • Suippumyrkkyseitikki – tappava 
  • Myrkkynääpikkä – tappava
  • Risakkaat – muskariini hermomyrkky
  • Pulkkosieni – vaarallinen allerginen reaktio, jossa punasolut tuhoutuvat ja sisäelimet vaurioituvat

    Pulkkosienet
    Huomaa heltat, pulkkosieniperhe kasvamassa
  • Isorusokas – solumyrkkyjä, vaarallisen myrkyllinen
  • Pikku-ukonsienet – solumyrkkyjä, lievästi myrkyllisiä
  • Pisamavalmuska – ruuansulatuskanavan ärsytys      
  • Isokaulussieni – lievästi myrkyllinen, ruuansulatuskanavan myrkytysoireita   
  • Kitkerälahokka – ruuansulatuskanavan ärsytys
  • Harmaamustesieni – antabusreaktio, raskasmetalleja
  • Nuijamalikka – antabusreaktio
  • Korvasieni – gyromitriini hermomyrkkyä, oikein käsiteltynä syötävä
    Korvasieni.jpg
    Korvasienet on keitettävä kahteen kertaan runsaassa vedessä (1 osa sieniä ja 3 osaa vettä) vähintään viisi minuuttia per kerta ja huuhdeltava hyvin molempien keittokertojen jälkeen runsaassa vedessä. Keitinvettä ei saa käyttää ruuanlaittoon.

    Sienisivustoja, tunnistamiseen ja tiedonsaantiin:

Sieniretki (2).jpg
Sieniretkellä

Turveturinaa

Suot ovat sielunmaisemaani. Suren ainutlaatuisten soiden hävitystä ja  vesistöjen kuormittumista ojitusten seurauksena. Energiaturpeen noston aiheuttamat haitat ovat mielestäni kestämättömiä. Suot ja niihin liittyvät vesistöt ovat aivan liian arvokkaita tuhottaviksi. Suuret ojitetut suot tai turvesuot, alueen vesitalous ja ravinteiden sitoutuminen palaavat entiselleen hyvin hitaasti, jos koskaan. Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteistutkimuksen tuloksena havaittiin äskettäin, että valumavesien ravinnepitoisuudet ovat sitä suuremmat, mitä enemmän suon ojittamisesta on kulunut aikaa.

 

lala 028 (2).jpg

Mutta entäpä turpeen muu kuin energiakäyttö? Huomaan toisinaan hyödyntäväni asioita, joiden taustalla on kuin onkin turve jossain muodossa. Pinta-alana laskien muuhun kuin energiaturpeen tuotantoon käytetään alle 6000 ha suota eli 0,7 promillen verran koko maan suoalasta. Suhteellisen pieni ala muuhun kuin energiakäyttöön ollee laajasti ajatellen hyväksyttävissä, vaikka paikallisesti pienelläkin suon ja vesitalouden muutoksella saattaa olla suuri merkitys alueen luonnolle.

 

Eläinten kuivikkeena turve on lähes ylivoimainen: puhdas, pehmeä, lämmin ja erittäin imukykyinen. Kuiviketurve sopii naudoille, sioille, siipikarjalle, hevosille ja turkiseläimille. Kuutiometri turvetta sitoo 500 – 800 litraa nesteitä ja tehokkaasti myös ravinteita, kuten ammonium-, kalium-, kalsium- ja magnesiumioneja sekä kaasuja, kuten ammoniakkia ja rikkivetyä. Ruralia-instituutin tutkimuksen mukaan kuutio kuiviketurvetta pystyy pidättämään virtsan typpeä noin 2,2 kg ja fosforia noin 0,14 kg. Turve vähentää lannan typen haihtumista, hajuhaittoja sekä ravinteiden ja haitta-aineiden huuhtoutumista vesistöihin. Kuiviketurpeella lannan ja virtsan typpi saadaan tehokkaasti viljelykasvien lannoitteeksi. Turve lisää samalla peltomaan humusta parantaen siten maaperäeliöiden toimintaa. Lisäksi turve estää monen haitallisen bakteerilajin kasvua ja leviämistä.

img_5724-e1504781491801.jpg

Euroopassa 90 % puutarhaviljelijöiden käyttämistä kasvualustoista on turvepohjaisia. Turve on helppoa käsitellä, edullista, ominaisuuksiltaan kasvualustaksi sopivaa, sitä on runsaasti saatavilla, eikä siinä ole viljelykasvien tauteja tai rikkaruohoja. Kompostoinnissa ja maataloudessa turvetta käytetään seosaineena. Turve lisää kompostimassan kosteudenpidätyskykyä, ilmavuutta ja hiilipitoisuutta edistäen siten kompostoitumista. Turve myös pidättää itseensä orgaanisen aineksen hajoamistuotteita. Turve siis tasoittaa kosteutta, toimii pieneliöiden hiililähteenä ja poistaa hajuhaittoja. Turpeen avulla kompostimassasta saadaan esimerkiksi viherrakentamiseen helposti hyödynnettävissä oleva tiivis humuskerros.

IMG_5725.JPG

Turvetta käytetään haitta-aineiden pidättämiseen myös mm. uusien jätetäyttöalueiden pohjarakenteissa. Turpeella on pieni vedenläpäisevyys, mutta suuri veden ja haitta-aineiden pidätyskyky. Happamuutensa ansiosta turve sitoo hyvin raskasmetalleja ja muita haitallisia aineita. Turve on kestävää ja sitä on helppo työstää.

IMG_1622
Tupasvilla

Tekstiilien raaka-aineena käytetään tupasvillan kuituja, jotka ovat säilyneet turpeessa. Kuituja voidaan kerätä turvetuotantosoilta käsin tai seuloa teollisesti kasvuturpeen tuotannon yhteydessä. Kuidut puhdistetaan, karstataan ja sekoitetaan lampaan villaan tai luonnonsilkkiin, kehrätään langoiksi tai huovutetaan huovaksi. Kuidut ovat kevyitä ja puolta lämpimämpiä kuin villa. Imukykyisyytensä vuoksi kuidut sitovat kosteutta, hajuja ja suoloja sekä neutraloivat ihon eritteitä. Hengittävänä materiaalina tupasvillakuitu on lämmin eikä ärsytä ihoa. Turvetekstiilien uskotaan jopa helpottavan reumaattisia särkyjä. Pitkälle maatunutta turvetta käytetäänkin kylpy- ja hoitoturpeena, siitä valmistetaan shampoota ja saippuaa sekä muita kosmeettisia tuotteita. Suomalainen versio kylpyturpeen käytöstä on turvesaunominen. Kylpy- ja hoitoturpeen raaka-aineeksi käytetään luonnontilaisilta, saasteettomilta soilta nostettua turvetta, johon on vuosituhansien aikana muodostunut erilaisia bioaktiivisia aineita. Turve sisältää myös pieniä määriä mineraaleja, kuten magnesiumia, sinkkiä ja kuparia.

 

Lintujärvi turvesuosta
Vesi on päästetty takaisin turvesuolle. Patoamalla on nostettu vedenpintaa vesilinnuille sopivammaksi.

Turvetuotannosta poistuneita alueita on Suomessa jo noin 40 000 hehtaaria. Jos tuotantosuo on alunperin kuivatettu pumppujen avulla, luontainen kuivatus ei yleensä riitä alueen ottamiseksi maa- tai metsätalouskäyttöön. Tällöin alue on järkevää soistaa uudelleen tai rakentaa kosteikoksi tai jopa lintujärveksi.

IMG_1777
Luonnontilainen suo, sielunmaisemaani.